Yhdistyssäännöt
1 § Nimi ja kotipaikka
Yhdistyksen nimi on Suomen Monté-ohjastajat ry ja kotikunta
on Lappeenranta.
2 § Tarkoitus ja toiminnan laatu
Yhdistyksen tarkoituksena on toimia Suomen monté-urheilun
eli raviratsastuksen tunnetuksi tekemiseksi ja ylläpitää
harrastusta jäsentensä keskuudessa sekä pyrkiä toiminnallaan
saavuttamaan ravipiirien kannatuksen maan monté-urheilulle.
Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys järjestää
harjoituksia, kilpailuja, tiedotustilaisuuksia ja juhlia
sekä harjoittaa julkaisutoimintaa.
Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi ottaa vastaan
lahjoituksia, omistaa kiinteää omaisuutta ja toimeenpanna
rahankeräyksiä ja arpajaisia hankittuaan asianomaisen luvan.
3 § Jäsenet
Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voi hallituksen
hyväksymänä päästä kuka tahansa suomalainen raviajoluvan
haltija ja kannatusjäseneksi kuka tahansa muu henkilö.
Jäsenellä on oikeus erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä
kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle taikka
ilmoittamalla yhdistyksen kokouksen pöytäkirjaan.
Jäseniltä perittävän vuotuisen jäsenmaksun suuruudesta
päättää syyskokous.
Mikäli jäsenmaksua ei suoriteta jäsenyysvuotta seuraavan
helmikuun loppuun mennessä, katsotaan kyseinen jäsen
eronneeksi, mikä on erikseen kirjattava yhdistyksen
hallituksen pöytäkirjaan.
4 § Hallitus
Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu
syyskokouksessa valitut puheenjohtaja ja kuusi jäsentä.
Hallituksen toimikausi on kaksi kalenterivuotta. Hallituksen
jäsenistä on erovuorossa vuosittain kolme jäsentä. Hallitus
täydennetään vuosittain syyskokouksessa valitsemalla
hallituksen jäsenet erovuoroisten tilalle.
Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan,
sihteerin, rahastonhoitajan ja muut tarvittavat
toimihenkilöt.
Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä
ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta, kun he katsovat
siihen olevan aihetta tai kun vähintään kolme hallituksen
jäsentä sitä vaatii.
Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään kolme sen
jäsenistä, puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja mukaan
luettuna on läsnä. Asiat ratkaistaan yksinkertaisella
ääntenenemmistöllä. Äänten mennessä tasan, ratkaisee
puheenjohtajan mielipide, vaaleissa kuitenkin arpa.
5 § Yhdistyksen nimen
kirjoittaminen
Yhdistyksen nimen kirjoittavat puheenjohtaja ja
varapuheenjohtaja yhdessä tai jompikumpi heistä yhdessä
sihteerin tai rahastonhoitajan kanssa.
6 § Tilit
Yhdistyksen tilikausi on yksi kalenterivuosi.
Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen ja hallituksen
vuosikertomus on annettava tilintarkastajille viimeistään
kolme viikkoa ennen kevätkokousta. Tilintarkastajien tulee
antaa kirjallinen lausuntonsa hallitukselle viimeistään
kaksi viikkoa ennen kevätkokousta.
7 § Yhdistyksen kokousten
koollekutsuminen
Yhdistyksen kokoukset kutsuu koolle hallitus. Kokouskutsu on
toimitettava viimeistään seitsemän päivää ennen kokousta
joko lähettämällä kutsu kirjallisena kullekin jäsenelle tai
julkaisemalla kutsu yhdistyksen ilmoituslehdessä.
8 § Yhdistyksen kokoukset
Yhdistys pitää kaksi varsinaista kokousta vuodessa:
kevätkokouksen huhtikuun loppuun mennessä ja syyskokouksen
loka-marraskuussa. Kevätkokouksessa esitetään edellisen
vuoden tilinpäätös, vuosikertomus ja tilintarkastajien
lausunto, päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja
vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille
tilivelvollisille. Syyskokouksessa vahvistetaan seuraavan
vuoden toimintasuunnitelma, talousarvio, jäsenmaksun suuruus,
valitaan hallituksen jäsenet erovuoroisten tilalle sekä
kaksi tilintarkastajaa ja heille kaksi varamiestä.
Hallituksen puheenjohtaja valitaan joka toinen vuosi
syyskokouksessa.
Ylimääräinen kokous pidetään, kun hallitus katsoo siihen
olevan aihetta tai kun vähintään kymmenesosa yhdistyksen
jäsenistä sitä hallitukselta erityisesti ilmoitettua asiaa
varten kirjallisesti vaatii.
Yhdistyksen kokouksissa on jokaisella jäsenellä yksi ääni.
Päätökset tehdään, ellei näissä säännöissä toisin määrätä,
yksinkertaisella ääntenenemmistöllä. Äänten mennessä tasan,
ratkaistaan vaalit arvalla, mutta muissa asioissa tulee
päätökseksi kokouksen puheenjohtajan mielipide.
9 § Sääntöjen muuttaminen ja
yhdistyksen purkaminen
Päätös sääntöjen muuttamisesta ja yhdistyksen purkamisesta
on tehtävä yhdistyksen kokouksessa vähintään kolmeneljäsosan
(3/4) enemmistöllä annetuista äänistä. Kokouskutsussa on
mainittava sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksen
purkamisesta. Yhdistyksen purkautuessa käytetään yhdistyksen
varat yhdistyksen tarkoituksen edistämiseen purkamisesta
päättävän kokouksen määräämällä tavalla. Yhdistyksen
tullessa lakkautetuksi käytetään varat samaan tarkoitukseen.
|