Alalinkit
|
Strategia
Suomen Monté-ohjastajat ry on perustettu montén eli
raviratsastuksen kehittämiseksi Suomessa.
Tavoitteita
- Sujuva yhteistyö sidosryhmien kanssa ja turvattu
monté-lähtöjen tarjonta tulevaisuudessa sekä entistä
paremmat tulokset montéssa.
- Montén kehittäminen entistä urheilullisemmaksi ja
tasokkaammaksi raviurheilun muodoksi.
- Viestinnän kehittäminen, jotta montéa saadaan tutummaksi
raviurheilun harrastajien ja ammattilaisten piirissä sekä
yleisön silmissä.
- Imagon parantaminen, jotta monté saisi pysyvän ja
arvostetun aseman Suomen raviurheilussa.
- Taloudellisen tilanteen parantaminen yhdistyksen toiminnan
turvaamiseksi.
Toiminta-ajatus
- SMO toimii Suomen Hippoksen strategioiden mukaisesti
raviurheilun kehittäjänä montén osalta.
Keinot tavoitteiden saavuttamiseksi
Yhteistyö
Luomalla pysyvät hyvät suhteet raviurheilun järjestöjen ja
raviratojen kanssa varmistetaan SMO:n toiminnan kehittyminen.
Keskustellaan vuosittain Hippoksen ja raviratojen kanssa
lähtöjen määrän turvaamisesta ja pyritään kasvattamaan
lähtöjen määrää noin 10% vuodessa. Kun lähtöjen määrä kasvaa,
niin voidaan tarjota enemmän eritasoisille hevosille sarjoja
eikä hevosten tarvitse kilpailla itselleen sopimattomissa
sarjoissa. Näin myös pelaajien näkökulmaa ajatellen
lähdöistä saadaan helpommin pelattavia.
Pyritään kehittämään yhteistyötä myös ammattivalmentajien
kanssa, jotta useammat hevoset saisivat mahdollisuuden
kilpailla myös montéssa.
Monté-lähtöjen kehittäminen
SM-lähtöjen kautta pyritään parantamaan lähtöjen
urheilullista tasoa. Molemmille roduille suunnatut SM-lähdöt
tullaan järjestämään edelleen vuosittain.
Järjestetään edelleen myös alemman tason Prix-Etoile, jonka
kautta hevoset voivat kehittyä SM-tasolle. Etoile-lähdöt
ovat myös pelaajien näkökulmasta hyviä lähtöjä.
Pohjois-Suomen montén kehittymistä tuetaan järjestämällä
Pohjola-Cup
SMO tekee yhteistyötä nuoriso- ja poniravitoiminnan kanssa
sekä pyrkii tukemaan poni-montéa.
Viestinnän kehittäminen
SMO julkaisee edelleen jäsenlehteä, joka lähetetään myös
tärkeimmille sidosrymille. Ratojen ja Hippoksen kanssa
pyritään myös ennalta suunnittelemaan lähtöjä, jotta ne
jakautuisivat tasaisesti kuukausittain eikä
päällekkäisyyksiä syntyisi. Tiedotetaan jatkossakin radoille
mahdollisista lainaohjastajista sekä välitetään SMO:n
yhteystiedot.
Yhdistyksen nettisivuille pyritään saamaan mahdollisimman
pikaisesti päivitettyjä tietoja ja uutisia. Järjestetään
koulutusta ja kursseja tarpeen mukaan.
Imagon parantaminen
Imagoa saadaan paremmaksi, kun keskustelu montén osalta
tulee avoimeksi eikä jää nettisivulla tapahtuvaksi
kritiikiksi. Tasapuolinen sarjojen tarjonta parantaa myös
lajin harrastajien keskinäistä yhteistyötä.
Raviurheilulle monté antaa positiivista imagoa juuri siinä
mielessä, että se tuo mukaan myös naisia ja ratsastuksesta
kiinnostuneita.
SMO pyrkii luomaan mahdollisuuksia myös nuorille
raviurheilun pariin pääsemiseksi montén kautta.
Taloudellisen tilanteen parantaminen
Yhdistyksen taloudellisen tilanteen korjaamiseksi pyritään
luomaan muita keinoja kuin jäsenistöä rasittavia tempauksia
ja arpajaisia, joilla tähän menessä on rahoitettu toimintaa.
SM-lähtöihin saadaan edelleen Hippoksen tukea ja
mahdollisuuksien mukaan pyritään anomaan jatkossa
tukea myös muihin palkintohin, kuten osalähtöjen
kunniapalkintoihin yms.
Pyritään saamaan mukaan myös sponsoreita, joiden avulla
lähtöihin saadaan parempia palkintoja.
Tulevaisuuden visiona:
- Suomalainen montéurheilu pyritään nostamaan
kansainväliselle tasolle saakka.
Suomen Monté-ohjastajat ry
Hallitus
 |
|
|